Mitä jää kuvan ulkopuolelle?
Kuvan rajaaminen on normaalia kuvankäsittelyä. Rajausta tapahtuu tietysti jo silloin, kun kuva otetaan kameralla. Kaikkea ei saa mahtumaan kuvaan mukaan. Toisen kerran kuvaa usein rajataan ennen kuin se julkaistaan mediassa. Kuvassa halutaan korostaa tärkeitä ja olennaisia asioita jättämällä muut ulkopuolelle. Joskus rajatessa jätetään kuitenkin tahallisesti jotain merkityksen kannalta olennaista pois, tällöin voidaan puhua kuvamanipulaatiosta. Kuvaankaan ei voi aina luottaa.


Ympärillä näet taideteoksia, joissa ihmiset ovat kuvan keskellä, pääroolissa. Pohdi, mitä kaikkea on jätetty kuvan ulkopuolelle.
Jos “Poika ja varis” -kuvan poika katselisi ympärilleen, mitä hän näkisi? Eläintarhan, maatilan vai päiväkodin pihan? Onko kuvan ulkopuolella muita ihmisiä tai eläimiä?
Printtaa mieluisa kuva, liimaa se paperille ja jatka piirtämällä kuvan ympärille niitä asioita, jotka siitä on ehkä rajattu pois.
Kirjoita, mitä kuvan ulkopuolella näkyy.
