Häsä näkee unta. Unessa hän on jo aikuinen sometähti ja Somen Sanomat on tullut haastattelemaan häntä.
Tubettaja Heidi Häsä, tutummin Häsä, kertoo Somen Sanomien haastattelussa sen, mistä tubettajan tulot koostuvat. Häsä kertoo, että tulot koostuvat muun muassa mainostuloista. Mainostuloja saa, kun YouTubessa katsojalle esitetään mainoksia videon aikana, tai kun video katkaistaan esimerkiksi puolesta välistä mainoksien takia. Osa tubettajista saa elätettyä itsensä pelkästään mainostuloilla, mutta suurin osa Häsän omista tuloista tulee kaupallisista yhteistöistä.
Kaupallinen yhteistyö tarkoittaa sponsoroituja videoita. Sponsorin tarjoamaa tuotetta mainostamalla saa palkan, mutta tärkeintä niissäkin on aina se, että tubettaja itse oikeasti pitää brändistä, Häsä kertoo.
Myös muussa sosiaalisessa mediassa täytyy olla aktiivinen, jos haluaa menestyä YouTubessa. Tarvii tietää miten Instagramissa, Snapchatissa ja Twitterissä vaikutetaan. Niin saa kiinni mahdollisimman monia brändejä, on somekampanjoita ja yhteistyöprojekteja ja näin oma maine leviää tietyn tyyppisenä tubettajana.
Yhteistyöprojekteissa on tärkeää että tekee yhteistyötä muidenkin tubettajien kanssa. Niin voi saada lisää seuraajia myös toisten tubettajien kanavilta.
Tubettajan työhön kuuluu myös esiintymiset ajankohtaisissa tv-ohjelmissa haastatteluja tai mielipiteitä kertoen. Tubettajilla on suuri vaikutus monen nuoren ja lapsen ajatusmaailmaan. YouTube on tämän hetken ajankohtaisin media ja jättänyt televisionkin taakseen.
Mitä hyötyä on yhteistyöstä tubettajien välillä?
Mistä tubettajan palkka koostuu?
Arvostetaanko tubettajan ammattia?
Kaikki eivät tiedä mitä tubettajan ammatti vaatii. Aloitin omien videoideni tekemisen kymmenen vuotta sitten ystäväni Appin kanssa. Sitten hankin oman laaman ja videoideni suosio kasvoi äkkiä. Tällä hetkellä teen videoita harrastukseni, Häsä kertoo.
Miltei kaikki tubettajat saavat jatkuvasti kuulla kysymyksiä työstään, ja samalla he joutuvat oikomaan ennakkoluuloja. Harva nimittäin tietää, mitä työ tubettajana todella sisältää.
– Kuulin aluksi paljon kuittailua koulussa, että mitä sä tuollaisia hassuja videoita teet. Jokunen sukulainen ja opettajakin on vihjaillut, että ehkä kannattaisi tehdä jotain järkevää, mutta sitten kun löysin draama-aiheiset videot, niin ihmiset ymmärsivät että tubettamisella voi saada jotain tärkeää aikaan.
Mikä aiheutti Häsän videoiden suosion kasvun?
Ala itsessään ei ole arvostettu
Suomen Kuvalehden vuonna 2018 tekemän tekemän tutkimuksen mukaan tubettajan ammatti on vähiten arvostetuin. Listauksessa on yhteensä 379 ammattia – ja tubettaja on niistä viimeisimpänä.
Häsä kuitenkin ymmärtää, miksi ammatti saa osakseen vähättelyä ja parjausta.
– Ihmiset luulevat, että videoiden teko on pelkästään helppoa. He ajattelevat, että siellä se vaan höpöttää kotona kameralle ja laittaa sen tubeen. Että sehän on maailman helpoin homma! Mutta jos se asia olisi noin, niin sittenhän kaikki meistä voisivat jo olla kuuluisia tubettajia ja sometähtiä. Se ei ole mitenkään yksinkertaista menestyä tubettajana, Häsä tuhahtaa.
– Tietenkin jotkut videot vaativat enemmän vaivaa ja jotkut vähemmän, se riippuu omasta tyylistä tehdä videoita. Mutta eivät tilaajat tule millekään videolle itsestään. Ihmiset näkevät usein pelkästään sen, kun tubettaja pääsee eri paikkoihin tekemään hienoja juttuja. Onhan se hienoa, mutta kyllä silloin pitää osata tehdä niitä videoita, olla viihdyttävä ja tehdä laadukasta sisältöä. Ei se ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla.
– YouTube on kuitenkin tänä päivänä nuorten ihmisten päämedia, koska nuoret eivät katso enää televisiota. Tubessa on niin monta eri vahvuutta mitä televisiolla ei ole. Siellä katsoja voi laittaa suoraan kommentin ja keskustella jostain aiheesta. Tästä kommentoinnin mahdollisuudesta tulee olo, että tubettaja on myös ikäänkuin oma ystävä.
Miksi ihmiset luulevat, että tubettajan työ on helppoa?
Miksi tubettajat koetaan läheisiksi, aivan kuin omiksi ystäviksi?
Katsojia kiinnostaa tavallisuus
Häsä vertaa tubettajan työtä realityohjelmien juontajien työhön. Vaikka YouTubessa on paljon erikoistakin sisältöä, on se nykypäivänä juuri oikea kanava tehdä nuorisolle viihdyttävää materiaalia videoiden muodossa.
– Näen televisiossa ihan samanlaista hömppää kuin tubessakin, mutta se on viihdettä. Itse ajattelen, että olemme esiintyjiä tai vastaavia. Ei se mielestäni eroa hirveästi reality-ohjelman juontajasta, me teemme vain kaiken sisällön itse YouTubeen.
Kaikista eniten katsojia tuntuu kiinnostavan tubettajien henkilökohtainen elämä.
Vaikka tubettajien henkilökohtainen elämä ja arki kiinnostavatkin usein katsojia kaikista eniten, omasta yksityisyydestä kannattaa pitää kiinni.
– Siinä vaiheessa jos kertoo liikaa omasta elämästä, niin työnteko ja arki sekoittuvat liikaa. Se on se puoli, minkä takia en ihan välttämättä jatkuvasti omaa kotia ja arjen puuhia kuvaa.
Pohtikaa, miksi tubettajien henkilökohtainen elämä kiinnostaa ihmisiä?
Tubettajakin saattaa väsyä
Videoiden suunnittelu, editointi, erilaiset palaverit ja sosiaalisessa mediassa päivystäminen vievät päivittäin paljon aikaa tubettajalta, jonka vuoksi vapaa-ajan vaaliminen on todella tärkeää.
– Todella monet tubettajat ovat kärsineet ylirasituksesta sen takia, että siitä hommasta tykkää niin paljon. Silloin miettii vain sitä ja niin ollen on jatkuvasti töissä. Tube on myös todella ankara siinä mielessä, että pitää jatkuvasti tehdä videoita. Parhaiten pärjäisit, jos tekisit joka päivä videon tai muutaman. Se ei ole todellakaan helppoa, Häsä kertoo.
Jossain vaiheessa Häsä kokeili kuvata kuukauden ajan videoita päivittäin YouTubeen. Se viimeistään opetti hänelle vapaa-ajan tärkeyden.
– Päivän aikana kuvasin sitä matskua, illalla editoin sitä. En tehnyt päivän aikana oikeastaan mitään muuta kuin sitä.
Häsä muistuttaa, että jos hyvinvointi kärsii ja tubettaja stressaa työstään, se välittyy nopeasti videoiden kautta katsojille.
– YouTube on todella epävarma alusta, eli siinä mielessä todella stressaava. Minäkin olen intohimoinen kuvaaja ja editoinnissa videoiden laatu on todella tärkeä asia, jonka takia itse välillä stressaan ihan turhaan. Usein ne viilaukset ovat kuitenkin sellaisia, mitä itse vain haluaa tehdä, katsojille riittäisi ihan simppelitkin jutut.
Miksi tubettaja saattaa väsyä?
Miksi omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää tubettajille?
Menestys ei tule heti
Nykyään ihmisten käsitykset tubettajan ammatista ovat muuttuneet hieman ymmärtäväisempään suuntaan. Tänä päivänä jopa nuoret haaveilevat urasta YouTuben parissa ja alkavat “tubettaa” jo nuorella iällä.
Se kuitenkin monen nuoren pitää muistaa, ettei onnea löydä yhdessä yössä. Häsän sanoin “tubea” ei kannata alkaa tekemään sillä ajatuksella, että haluaa siitä rahaa. Myös Häsälle tubettaminen oli monta vuotta pelkkä harrastus, kunnes se muuttui työksi.
– Siitä ei saanut mitään rahaa. Aloin tienata tällä vasta muutama vuosi sitten sen verran, että voisi edes kuvitella, että sillä summalla voisi elättää itsensä.
Uran alkuvaiheilla puhutaan muutamista kymmenistä euroista, maksimissaan satasista. Nämäkin summat tulevat vasta sen jälkeen, kun on saanut kerättyä itselleen huomattavan määrän seuraajia ja haalittua yhteistyökumppaneita.
Häsä muistuttaa, että muiden sosiaalisen median kanavien lailla myös YouTube on hyvin epävarma alusta.
– Se aina vähän vaihtelee mikä siellä on pinnalla. Kyllä sitä on nähty, että sieltä voi nousta yhtäkkiä todella kovaan suosioon, jos löytää jonkun oman juttunsa. Nykypäivänä on vaikea erottua joukosta ja löytää sellainen juttu, mikä tekee sinusta suositun. Jos kuitenkin sellaisen löytää, voi päästä nopeasti suosituksi.
Miksi tubettamaan ei kannata alkaa rahan toivossa?
Katsoja huomaa, jos teet videoita vääristä syistä
Jos innostuu tubettamisesta, Häsä muistuttaa tekemään sitä omien arvojen mukaisesti. Tubettamisesta ei kannata tehdä itselleen pakkopullaa, nimittäin katsojat kyllä huomaavat väkisin tehdyn videon.
– Siitä hommasta pitää tykätä oikeasti, katsoja huomaa jos teet sitä vääristä syistä. Ainoa asia joka merkitsee, on se, että sinulla on hauskaa videoita tehdessäsi. Se välittyy katsojille. Jokainen lähtee nollasta, siinä mielessä YouTube on reilu alusta kaikille.
Välillä tubettajat tekevät videoita katsojien pyynnöstä. Usein videoiden aiheet ovat sellaisia, jotka eivät välttämättä ole tubettajan omalla mukavuusalueella. Häsän mielestä tällaisten videoiden tekeminen ei aina kannata.
– Lähtökohtaisesti kannattaisi tehdä sellaisia videoita mitkä itseä kiinnostaa, hän vinkkaa.
Esimerkkinä Häsä mainitsee yhden tilatuimmista ulkomaisista tubettajista, PewDiePien, jolla on yli 63 miljoonaa seuraajaa pelkästään YouTubessa. Uransa alkuvaiheilla hän teki pelivideoita, mutta suosion kasvaessa PewDiePie alkoi tehdä videoita katsojien toivomista aiheista. Nykyään tubetähti kertoo olevansa paljon onnellisempi, kun tekee jälleen omannäköistä sisältöä kanavalleen.
– Kyllä sitä varmasti itsekin välillä tarttuu johonkin trendiin YouTubessa, mutta olen sitä yleensä välttänyt. Teen lähtökohtaisesti juuri sellaisia videoita, mitä itse tykkään tehdä ja mitkä itsestä tuntuu juuri sillä hetkellä parhaalta.
Miksi kannattaa tehdä vain sellaisia videoita jotka itseä kiinnostavat, vaikka jostain muista videoista voisi saada enemmän seuraajia?