Häsä on viidesluokkalainen ja harrastaa tanssia ja videokuvaamista. Hän kuvaa videoita monta tuntia viikossa ja suunnittelee kanavalleen sisältöjä. Häsän on ollut tarpeellista opetella kuvaamiseen ja julkaisemiseen liittyvät säännöt jo nuorena, sillä hän on tehnyt omaa YouTube-kanavaa vanhempiensa luvalla jo vuoden verran. Häsän uusi lemmikki on laama. Sen saamiseksi piti suostutella vanhempia aika kauan, mutta unelma…
Tarina sijoittuu Helinän, tuttavallisemmin Häsän ja hänen kaverinsa Appin pihapiiriin Somen pikkuisessa kylässä. Kyläläiset ovat toisilleen tuttuja ja auttavat aina tarvittaessa. Hahmojen esittely Helinä on nopeasti innostuva, päättäväinen ja määrätietoinen tyyppi, mutta välillä aikamoinen häslääjä. Siksi häntä kutsutaankin lempinimellä Häsä. Valokuvaus, kuvankäsittely ja hauskat Tube-videot ovat Häsän lempiharrastuksia. Ikävä kyllä hän ei ole saanut kunnolla…